Apple TV tuli luokkaan.

Pieni musta laatikko ja ope on iloinen kuin pien lapsi karkkikaupassa. Haluaisin sanoa, että Apple TV sai oppitunnit aivan uudelle tasolle, vaikka näin ei ole. VIELÄ. Kuitenkin jo nyt näen Apple TV:n tuomat mahdollisuudet ja uudet ulottovuudet tunnille. Enkä tarkoita sen viihdekäyttöä :) Kuinka olenkaan tullut toimeen ilman sitä? Kun oppitunnilla pääasiallisena opetuksen välineen - vihkojen, kirjojen ja kynien sijaan - on iPad, niin opetustilanteessa on väistämättä pientä välineurheilun makua. Toki, ilman Apple TV:tä olen pärjännyt lokakuusta asti, mutta silti näin lyhyen tuttavuuden jälkeen en siitä haluaisi enää luopua. (Eiköhön jokainen samassa tilanteessa oleva ope sanoisi samaa?) Aivan kuin ilman iPadeja olen pärjännyt, mutta en enää haluaisi luopua niistäkään. (En, vaikka tällä viikolla muutamaltakin oppilaalta olen kuullut, että saksa on tylsää ja iPad työskentely on liian vaikeaa, monimutkaista ja aikaa vievää. Kirjat olis kuulemma kivemmat, kun hommat sujuisivat nopeammin ja helpommin... Nautin nyt tästä mahtavasta mahdollisuudesta, sillä you never know...)

Apple TV toi mukanaan kuitenkin yhden ongelman, jota en kovin pian ehdi paikkaamaan: suurin osa materiaaleistani on power pointteina ja niiden siirtäminen pilvipalvelun kautta tai jollain muulla tavalla sopivaan, Apple TV:n kautta esitettävään (ja edelleen visuaalisesti miellyttävään) muotoon tuntuu tässä vaiheessa turhan suurelta urakalta. Toisaalta, niihin power pointteihin on kulunut useita, useita tunteja ja istumalihaksia on kysytty, joten tuntuisi hölmöltä heittää ne menemään. Toisaalta, kaiken tekeminen alusta tässä vaiheessa ei houkuttele. Joudun aiis hieman vaihtelemaan PC:n ja iPadin välillä, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa omppumaailma valtaa luokkani ja opetusteknologisia välineitä ovat ainoastaan tykki, Apple Tv ja padi. EDIT: Ongelma on siis siinä, että power pointtini ovat animoituja ja yhdellä slidellä tapahtuu useita päällekkäisiä asioita esim. verbin taivutusta esittävässä sarjassa. Keynote ei tue samoja animaatioita. 

Hauskin tapaus Apple TV:n ilmestymisen jälkeen oli, kun yksi alakoulun oppilas kesken tunnin ymmärsi, että ope seisoikin ihan eri kohdassa kuin ennen, piti padia kädessä ja valkokankaalla kuitenkin kuva vaihtui sen mukaan, mitä ope esitti. Vielä suurempi hämmästys saatiin aikaiseksi, kun ope vaivihkaa peilasi yhden oppilaan padin näytön valkokankaalle. "Hei nyt mun näyttö näkyy tuolla!" Tunnin lopussa olisi ollut yksi hedelmällinen oppilas opettaa oppilaita -tilanne, mutta valitettavasti kellot soivat... Toinen ahaa-elämys saatiin, kun isommat oppilaat chattailivat pienryhmän kesken annetusta aiheesta (lukujärjestyksestä ja koulusta) ja vuoron perään jokainen chat-keskustelu oli julkisesti luettavissa valkokankaalla. Näin keskustelu pysyi aiheessa (mitä vapaassa, suullisessa keskusteluharjoituksessa ei välttämättä tapahdu), keskustelun sisältöihin panostettiin ja kielen oikeellisuuteen kiinnitettiin huomiota. 

Huomenna tuo musta laatikko pääsee ensimmäistä kertaa tositoimiin, kun koulutamme luokanopettajia iPadin opetuskäyttöön vesoiltapäivän merkeissä.

Ps. Lopuksi vielä asiasta hankkeeseen: Tässä vaiheessa hanketta ajattelen usein, että aikaa on liian vähän, kun taas ajatuksia, suunnitelmia ja ideoita aivan liikaa aikaan nähden. Ajanpula ajaa väistämättä kysymään itseltään: Minne kaikki panostus kantaa? Aikapulaa koen arkipäivässä eniten siinä, että 45 minuuttia kaksi kertaa viikossa on vähän aikaa.