Kuten kevään postauksista saattoi rivien välistä ja suoraankin lukea, puhaltavat täällä päin uudet tuulet. eTabbi -hanke kohdallani on päättynyt.*
Kun lukuvuosi elokuussa alkaa olen ex-eTabbilainen ja joudun miettimään, mitä blogillani teen. Lähinnä mietinnässä on blogin nimi, kirjoittamista olen päättänyt jatkaa joka tapauksessa, sillä sen verran mielenkiintoisia kuvioita ensi vuosi tuo tullessaan. Hanke antoi minulle aikalailla uusia näkökulmia opettajuuteen ja opetusmaailmaan yleensä, sain paljon uusia kokemuksia ja tietynlainen "draivi" jäi päälle. Koska en näillä näkymin ensi lukuvuonna pysty jatkamaan opeilua aivan samalla tavalla kuin nyt (lue: hyppy osittain tuntemattomaan on edessä!), jäävät mobiilaitekokeilut oppilaiden osalta mitä todennäköisemmin olemattomiin. Open kokeiluita toki saattaa ilmestyä aina silloin tällöin. Oppimisympäristöihin, siihen "lempilapseeni", pääsen sen sijaan keskittymään entistä enemmän. Arvata saattaa, mitä kirjoitukset enimmäkseen tulevat siis koskemaan. Sormet syyhyten ja aivot jo kovaa vauhtia raksuttaen odotan elokuun ensimmäistä viikkoa. Sitä viikkoa, kun oikeasti on vielä loma, mutta työasioita saa alkaa jo ihan luvan kanssa suunnittelemaan ja järjestelemään. En malttaisi odottaa syksyä!
Loppuun vielä mainittakoon syksyn ehkä isoin asia - kaikkien jo hehkuttamieni uusien tuulien ohella - on oppilaitosjohtamisen koulutusohjelman päättyminen ja siihen liittyvän kehittämistehtävän tekeminen. (Mielellään tässä vaiheessa sanoisin, että loppuun saattaminen...) Mihin se aika oikein kuluu? Vastahan meillä oli ensimmäinen tapaaminen, ensimmäinen ryhmätentti, ensimmäinen lakitentti... Ei varmasti yllätä, että kehittämistehtäväni aihe on (yksinkertaisesti sanottuna) tieto- ja viestintätekniikkaa. Avainsanoina voisi tämänhetkisen tilanteen mukaisesti pitää osaamisen johtamista, muutosjohtajuutta, tulevaisuuden koulua, koulun toimintakulttuuria, innovaatiota ja visioita. Blogi, joka myös on muutoksen pyörteissä, ei varmastikaan tule (tältäkään) aiheelta välttymään.
Niin, palaan vielä siihen blogin nimeen, josta kaikki lähti liikkeelle. Vaihdanko nimeä vai pidänkö samana? Tuntuisi hieman hassulta kirjoittaa blogia, joka viittaa eTabbiin, sen kuitenkaan siihen enää kuulumatta. Mutta kun nimi on mielestäni niin mukava ja hankkeestahan tämä kaikki sai alkunsa. Ehkä korvaan vain "beet" p-kirjaimilla. Open etappi. ...mikä se etappi sitten ikinä olisikaan.
* Koostevideo eTabbi -hankkeestani ilmestyy tänne, kunhan saan sen toteutettua tavalla, joka mielessäni kummittelee.