torstai 31. lokakuuta 2013

Ja näin meistä tuli ystäviä.

eTabbi-hankkeen myötä olen saanut paljon uusia tuttavuuksia ja hyvä tukiverkosto tällaisen hankkeen ympärillä on tärkeääkin tärkeämpi. Uusien tuttavuuksien ja kontaktien luominen on yhtä tuttavuussuhdetta lukuunottamatta ollut helppoa. Tämä yhden suhteen harmonisen yhteistaipaleen aloittaminen - jos sitä suhteeksi voi kutsua - on vaatinut väsytystakiikkaa, niin hidasta lähestymistä kuin agressiivisimpiakin lähestymisyrityksiä, harmaita hiuksia, pitkiä iltoja, paljon sanoja ja puhelinlaskun kasvattamista. Kyyneleitä ei onneksi ole vielä tarvinnut vuodattaa. Tämä tutustumisyritysteni kohde on ollut Apple Configurator, ohjelma, jonka kautta LEBA-salkkua voi hallinnoida. Onneksi voin näin pitkän radiohiljaisuuden jälkeen puhua perfektissä. Olemme vihdoin ystäviä. Melkein ylimpiä sellaisia. Toivon, että yhteinen taipaleemme, jonka pituutta en osaa ennustaa, olisi kaikkea muuta kuin edellä lueteltua. Haluaisin suhteemme olevan tasainen ja ongelmaton.

Loppupelissä mutkainen alkutaival oli minun syytäni. Apple Configuratorin asetusten syövereissä olin mukamas kiireessä jättänyt yhden rastin kymmenien rastien joukossa huomiotta. Ongelmani alkoivat kuitenkin jo ennen asetusten säätämistä, sillä enhän edes aluksi osannut puuttua asetuksiin heti alkuvaiheessa. Asetuksiin oli kuitenkin puututtava, jotta pystyin luomaan LEBA-salkulleni ja sen 15 iPadille Apple Configuratorilla valvontaprofiilin. Ohjelma ei nimittäin annan luoda uutta profiilia ellei joitain asetuksia ole etukäteen määritelty. (Mikä näin jälkikäteen ajateltuna on hyvin järkevää.) 

Uutta profiilia luodessa toimin kirjaimellisesti ohjeen "muuta joitain asetuksia painamalla configurate, niitä pääsee muuttamaan myöhemmin" -mukaisesti.  Toimintamallini ei ollut kovin järkevä. Ajattelin vain, että kunhan nyt saan iPadit toimintavalmiuteen, tarkistelen asetuksia myöhemmin. Kun olin toiminut ohjeiden mukaisesti, mutta appsit eivät suostuneet latautumaan yksinkertaiseksi kuvaillulla tavalla laitteille, alkoi epätoivo kasvaa. Mitä tein väärin? Missä vika? Miksi en onnistu? (Tässä vaiheessa muistutan itseäni siitä hyvästä vanhasta sanonnasta, jonka mukaan kannattaisi aina toimia - oli kyseessä mikä asia tahansa: Se mitä tekee, kannattaa tehdä kerralla kunnolla. Viittaan siis asetusten säätämiseen.) Kun olin jo menettämässä toivoa (ja käynyt varmasti monen hermoille - anteeksi siitä) päätin, että se ken leikkiin ryhtyy (eli minä) se leikin leikkiköön (ja ongelmansa ratkaiskoon). 

Muutaman innovatiivisen ja uutta puhtia antavan keskustelun voimin palasin kouluun työpäivän jälkeen mielessä ajatus siitä, ettei kotiin ole meneminen, ennen kuin olen keksinyt mitä teen väärin. Kauaa ei tarvinnut istua työpöydän ääressä (kiitos toimivan ja nopean netin sekä muutaman mieleen putkahtaneen hakusanan), kun löysin ongelman. Palataan Apple Configuratorin luomani uuden profiilin asetuksiin. Ensimmäinen huomio kohdistuu maltillisuuteen ja systemaattisuuteen (liekö omppumaailma saaneen pääni sekaisin ja pc-maailmassa oppimani loogisen ajattelukyvyn katoamaan): Jo luodun profiilin asetuksia pääsee muuttamaan kun klikkaa profiilin nimeä. Ilmeisen epäloogiselta siirrolta se tuntui alkuviikosta. (Nyt naurattaa. Vai itkettää?) No onneksi kokeilin. Toinen huomio: Olisiko kannattanut huomata, että asetuksissa oli rasti kohdassa, joka esti ohjelmien lataamisen laitteille? 

Koska kaikesta pitäisi aina löytää jotain positiivista (ja tässä tapauksessa varsinkin ottaa tämä oppimistilanteena!), niin hyvä asia on se, että olen viimeisen kolmen päivän aikana kartuttanut omenaosaamistani ja -sanavarastoa. 

perjantai 18. lokakuuta 2013

Sovellusten ihmeellinen maailma

Syyslomaa edeltävä viikko on ollut aikalailla kiireinen ja työntäyteinen. Viikko-ohjelmaan on mahtunut niin peda.net-koulutusta, vanhempainiltoja hankkeeseen liittyen kuin AppStoreen tutustumista. ...luokkahuoneessa tapahtuvaa arkea unohtamatta. Iltaopetus AMK:lla ja muutamien tenttien korjaaminen ovat toki myös tuoneet lisävivahdetta viikkoon. Pientä "alakuloa" on tuonut muutama taaksepäin suuntautunut askel hankkeen puitteissa. Oppilaspadien päivitys ja saattaminen täyteen toimintavalmiuteen ei ole onnistunut suunnitelmieni mukaisesti ja syysloman jälkeen sama päivitysoperaatio jatkuu. Helppojen ja yksiselitteisten ohjeiden(kaan) avulla ei oppilaspadien päivitys salkun kautta onnistu. Enkä ollenkaan ymmärrä, mitä en ymmärrä. Mitä en tee oikein? 

Iloinen asia on kuitenkin se, että olen hurahtanut sovellussurffaukseen :) Mitä kaikkea Appstoresta löytyykään! ...ja nyt puhun siis ihan hanketta silmällä pitäen kivoista ja hyödyllisistä appseista! Hatunnosto niille, jotka näitä sovelluksia ovat tehneet. Kaikkien tähän mennessä hyväksi havaitsemieni hyötyappsien lisäksi olen oppilaiden ja omaksi iloksi etsinyt saksankielisiä, kielitaitoa kasvattavia appseja. Ja niitähän löytyy - jopa ilmaiseksi! Oppisikohan sitä itsekin jossain vaiheessa tekemään joitain sovelluksia? Törmäsin muutamiin periaatteessa hyviin saksankielisiin sovelluksiin, mutta puhujien amerikkalainen aksentti häiritsi sen verran, että nämä muutamat sovellukset tuli kokeiltua kaksi kertaa yhdellä kertaa. Ehdottomasti - olen varmaan saksanopettajien Matti Myöhäinen kun kerron löytäneeni jotain upeaa - parhaat sovellukset, jotka olen tähän mennessä löytänyt, ovat Lernkarten ja Anne. Ensimmäisessä oppilas voi valita itselleen sopivan sanaston ja treenata sanastoa kahdella tapaa. Ensin vain kuunnella sanat (ja katsoa kuvia), toistaa sanan ja painaa sanat mieleensä. Toisessa tehtävätyypissä oppilaan tulee kuullun perusteella osoittaa oikeaa kuvaa. Aihepiirejä oli numeroista puulajeihin. Anne-sovellus puolestaan on mukava tapa kartuttaa asumiseen ja kotioloihin liittyvää sanastoa (substantiiveja). Sovelluksen päähenkilö, Anne, on "hävittänyt" tavaroita ja hän kysyy pelaajalta, missäköhän tavara mahtaisi olla. Pelaajan on osoitettava Annen etsimää tavaraa. Kun oikea esine on löytynyt, toistaa Anne esineen nimen vielä selkeällä saksalla. Yksinkertaista, mutta niin mukavaa. 

Tässä vielä loppuun hieman sovellussurffauksen tuloksia - tähän mennessä. Mikäköhän on testaamieni sovellusten määrä syysloman lopussa?



keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Kokeilen - mitä tapahtuu?

Tunti alkaa ja oppilaat saapuvat luokkaan. Kulku omalle paikalle kulkee salkun kautta - aivan kuin näin oltaisiin toimittu aina! Käytännössähän iPad-tunteja on ehtinyt olla vasta aivan muutama. Jokaisella oppilaalla käteen tarttuu juuri se oma "pädi". 

Aivan täysin käyttövalmiita iPadit eivät vielä ole, mutta jos onnistun huomenna aikeissani, alkaa syysloman jälkeen todella tapahtua. Aikeeni huomiselle ovat, näin applemaailman vasta tupsahtaneelle humanistille, suhteellisen kunnianhimoiset: läppärille pitää luoda uusi käyttäjätili, nollata oppilaspadit, päivittää iOS7, ladata ohjelmia appstoresta, ladata appseja oppilaspadeille, tehdä käyttörajoituksia...  Rehellisesti sanottuna, en vielä edes tiedä, miten kaikki tämä käytännössä tapahtuu (ohjeet minulla kuitenkin on, kiitos Jukka).

Tässä hankkeen alkumetreillä mielessä on paljon kysymyksiä ja epätietoisuutta. Kysymyksiä siis koskien lähinnä laitteen hallintaa ja eri sovellusten toimivuutta kielenopetuksessa. Osaksi ajatukset varmasti johtuvat siitä, että samaan aikaan, kun minun pitäisi opettaa oppilaille toimimista iPadilla olen itsekin oppijan roolissa. Olen ehkä askeleen tai kaksi edellä, mutta silti vasta opetteluvaiheessa. Kokeilen, testaan, reflektoin, kerään palautetta - tätä se varmasti tulee olemaan. Ainakin aluksi. Hyvä suunnitelma ja tavoitteet ovat onneksi olemassa, nyt kun löydän vain oikean reitin näiden täyttämiseksi. Mielellään mahdollisimman suoraa reittiä, ilman sen kummempia mutkia, ylä- tai alamäkiä. Pitäisi varmasti liimata luokan seinään juliste: "Virheistä oppii." Muistuttamaan niin minua kuin oppilaitakin siitä, että jos toteamme jonkin sovelluksen ei-niin-hyödylliseksi tai jotakin toimintatapaa tulisi kehittää hieman toisenlaiseksi, ei muutaman askeleen ottaminen taaksepäin tarkoita epäonnistumista. Päin vastoin. Näinhän sitä kehityshommaa tehdään - eikö?

Luotan kuitenkin siihen - kuten kaikessa mitä olen millään teknisellä laitteella tähän mennessä tehnyt - että käyttämällä ja kokeilemalla oppii. Onneksi eTabbiryhmä on hyvin verkostoitunut ja kynnys kysyä sekä pyytää apua on matala.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Ennen ensimmäisiä askeleita.

Ensimmäisen kerran hanke oli mielessäni viime lukuvuoden loppupuolella. Kun syksyllä sain kuulla, että pääsemme osallistumaan eTabbi-hankkeeseen, aloin - aika nopealla aikataululla - suunnittelemaan käytännön toteutusta. Kasa ajatuksia, muutamia konkreettisia ideoita, avoin mieli ja kannustava ilmapiiri ympärilläni kirjoitin jonkinasteisen toimintasuunnitelman ja hanke polkaistiin osaltamme käyntiin. Ja tässä sitä nyt ollaan. iPadit luokassa, blogi kirjoituksen alla ja hurja tavoite edessä: mobiililaite tutuksi ja turvalliseksi oppimisen (ja opelle toki opetuksen) välineeksi lukuvuonna 2013 - 2014.

En ole mikään iPad-guru. En edes ole ennen ollut omppulaitteiden fani. Tietokoneella - mitä tulee perus tekstinkäsittelyohjelmiin tai lempilapsiinii Power Pointiin ja pedanettiin - olen varmaankin aika etevä. Ainakin tykkään istua koneella työ- ja vapaa-ajalla työn, opiskelun ja vapaa-ajan merkeissä. Netissä surffailu sujuu kätevästi ja sosiaalisessa mediassa pyörin aika suvereenisti. Opittavaa on kuitenkin vielä paljon. Lyhyen iPad-tuttavuuden ja joidenkin taustaselvitysten jälkeen olen hurjan viehättynyt iPadin (ehkä muidenkin Applen laitteiden) mahdollistamista visuaalisista seikoista. Jospa opettelisinkin Key Note -expertiksi? Luokasta takuulla löytyy taitavia opettajia opelle eikä pieniltä kompastuskiviltä varmasti vältytä. Kollegoiden apu on alussa tuikitarpeellista - onneksi apu on lähellä. Oppia ikä kaikki, tällä asenteella lähden liikkeelle. Näinköhän selviän hankkeen jälkeen ilman Applen laitteita...

Ennen ensimmäisiä askeleita kohti päämääräämme oli to do -listalla muutamia tärkeitä käytännönasioita hoidettavana.
  • Info huoltajille hankkeen alkamisesta.
  • Vanhempainillan suunnittelu hankkeesta kiinnostuneille huoltajille.
  • Lupa-asioiden hoito sähköisellä lupalapulla (mm. kuvauslupa, sähköpostiosoitteen luominen oppimisympäristön hallinnointia varten, Dropbox-tilin avaaminen (jos sitä tarvitaan), tietokoneen ja nettiyhteyden käyttö kotona...).
  • iPadien numerointi ja jakaminen oppilaille (= Excel -taulukon tekeminen, mikä iPadi "kuuluu" kenellekin). Jokainen oppilas käyttää aina samaa iPadia. Näin tunnin alku on jouhevaa, kun "padit" ovat salkussaan numerojärjestyksessä ja jokaiselle oppilaalle on selvää, minkä numeron hän sieltä käyttöönsä nappaa.
Nyt näiden tehtävien yli on vedetty viiva. Tänään pääsimmekin jo ensimmäisten kanssa kokeilemaan mitä tuleman pitää. Tai mitä tuleman todennäköisesti pitää sisällään.

Kohti vielä tuntematonta eTabbia. Kuka, mitä, miksi?

Kuka?

Nuori, muutaman vuoden työelämässä ollut kieltenope.

Mitä?

eTabbi on Opetushallituksen rahoittama hanke, jonka tarkoituksena on kehittää tablettilaitteiden (iPadien) pedagogiikkaa peruskoulun 7. - 9. luokilla eri oppiaineiden parissa. (Lähde)

Olen hankkeessa mukana kehittämässä tablettilaitteiden hyödyntämistä kieltenopetuksessa. Kohderyhmäni ovat peruskoulun 7. - 9. luokat ja opetettavana - opittavana - aineena saksa. Jo noin puolen vuoden ajan olen enemmän ja vähemmän käyttänyt opetukseni ja oppilaiden oppimisen tukena peda.net -kouluverkkoa. eTabbi-hankkeessa tavoitteenani on antaa kielenoppijoille uusia näkökulmia kielenoppimisprosessiin ja tuoda kieltä mobiililaitteen sekä sähköisen oppimisalustan avulla lähemmäksi oppilaan arkea.

Vaikka iPadit eivät kuljekaan oppilaan mukana kotiin vaan niitä käytetään vain oppitunnilla, voi oppilas soveltaa oppimaansa joko älypuhelimellaan, tietokoneella tai kotona olevalla tabletillaan. Autenttisen materiaalin (mm. sanomalehtien, radio- ja tv-kanavien, urheiluseurojen yms.) tuominen luokkahuoneeseen mobiililaitteen avulla elävöittää kielen oppimista ja tuo saksankielisen kulttuurialueen hieman lähemmäksi oppilasta. Koska opetan myös 3. - 6. luokkia, haluan kokeilla, kuinka hyvin ideani ja tablettilaitteilla suoritettavat tehtävät soveltuvat heille.

Oppituntimme kulku ja rakenteet tulevat joiltain osin hieman muuttumaan ja aluksi laitteen käytön opetteluun saattaa kulua aikaa, mutta niin oppimisen kuin opetuksenkin tavoitteet rakentuvat edelleen (vielä tällä hetkellä voimassa olevan) perusopetuksen opetussuunnitelman määräämien aihealueiden ja tavoitteiden ympärille - katse kuitenkin jo hieman tulevaisuudessa


Miksi?

Tähän kysymykseen olisi helppo vastata tyyliini sopien pitkästi ja monimutkaisesti. Kuitenkin, puhukoon seuraavat asiat puolestaan.

Yleiset syyt:
  • innostus
  • "nörtti minussa"
  • oivallinen tilaisuus 

 Henkilökohtaiset tavoitteet
  • halu oppia uutta (asiantuntijuuden kehittyminen)
  • halu - tai tarve - kehittää omaa osaamistani
  • kasvaminen opettajana
  • pidän haasteista
  • Motto: Wir reisen nicht um anzukommen, wir reisen um zu reisen. (Goethe)

Yleinen tavoite:
  • jonkin uuden (?) luominen
  • osallistuminen (kielten)opetuksen kehittämiseen
Odotan kovasti yhteistä opintomatkaamme kohti (vielä tuntematonta) päämäärää - etappi etapilta.