Ensimmäisen kerran hanke oli mielessäni viime lukuvuoden loppupuolella. Kun syksyllä sain kuulla, että pääsemme osallistumaan eTabbi-hankkeeseen, aloin - aika nopealla aikataululla - suunnittelemaan käytännön toteutusta. Kasa ajatuksia, muutamia konkreettisia ideoita, avoin mieli ja kannustava ilmapiiri ympärilläni kirjoitin jonkinasteisen toimintasuunnitelman ja hanke polkaistiin osaltamme käyntiin. Ja tässä sitä nyt ollaan. iPadit luokassa, blogi kirjoituksen alla ja hurja tavoite edessä: mobiililaite tutuksi ja turvalliseksi oppimisen (ja opelle toki opetuksen) välineeksi lukuvuonna 2013 - 2014.
En ole mikään iPad-guru. En edes ole ennen ollut omppulaitteiden fani. Tietokoneella - mitä tulee perus tekstinkäsittelyohjelmiin tai lempilapsiinii Power Pointiin ja pedanettiin - olen varmaankin aika etevä. Ainakin tykkään istua koneella työ- ja vapaa-ajalla työn, opiskelun ja vapaa-ajan merkeissä. Netissä surffailu sujuu kätevästi ja sosiaalisessa mediassa pyörin aika suvereenisti. Opittavaa on kuitenkin vielä paljon. Lyhyen iPad-tuttavuuden ja joidenkin taustaselvitysten jälkeen olen hurjan viehättynyt iPadin (ehkä muidenkin Applen laitteiden) mahdollistamista visuaalisista seikoista. Jospa opettelisinkin Key Note -expertiksi? Luokasta takuulla löytyy taitavia opettajia opelle eikä pieniltä kompastuskiviltä varmasti vältytä. Kollegoiden apu on alussa tuikitarpeellista - onneksi apu on lähellä. Oppia ikä kaikki, tällä asenteella lähden liikkeelle. Näinköhän selviän hankkeen jälkeen ilman Applen laitteita...
Ennen ensimmäisiä askeleita kohti päämääräämme oli to do -listalla muutamia tärkeitä käytännönasioita hoidettavana.
- Info huoltajille hankkeen alkamisesta.
- Vanhempainillan suunnittelu hankkeesta kiinnostuneille huoltajille.
- Lupa-asioiden hoito sähköisellä lupalapulla (mm. kuvauslupa, sähköpostiosoitteen luominen oppimisympäristön hallinnointia varten, Dropbox-tilin avaaminen (jos sitä tarvitaan), tietokoneen ja nettiyhteyden käyttö kotona...).
- iPadien numerointi ja jakaminen oppilaille (= Excel -taulukon tekeminen, mikä iPadi "kuuluu" kenellekin). Jokainen oppilas käyttää aina samaa iPadia. Näin tunnin alku on jouhevaa, kun "padit" ovat salkussaan numerojärjestyksessä ja jokaiselle oppilaalle on selvää, minkä numeron hän sieltä käyttöönsä nappaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti