perjantai 9. toukokuuta 2014

Arkikuvahaasteella perfekti haltuun

"Ope, miks sul on tää Instaframe näillä padeilla?"

Tähän kysymykseen olen joutunut kuluneen lukuvuoden aikana useamman kerran vastaamaan . Mitään "oikeaa" syytä tähän ei ole. Latasin appsin  kerran, kun etsin jotain helppoa ja nopeaa kuvakollaasiohjelmaa just for fun (ja lähinnä aluksi omiin tarpeisiini).

Viime tiistaina, aivan vahingossa, kesken oppitunnin, jolla kovasti yritimme harjoitella perfektiä, keksin, mihin Instaframea oppilaatkin voisivat käyttää: "Te tarviitte Instaframea arkikuvahaasteeseen!" Mistä tämä idea tuli, on selvä: Facebook.



Tehtävä oli hyvin yksinkertainen (ja sopi aiheeseemme paremmin kuin hyvin): Kuvaa seuraavan neljän päivän aikana neljä kuvaa omasta arjestasi ja tuo ne kännykällä tai muuten sähköisessä muodossa seuraavalle saksan tunnille. 
  • Kuvien piti olla koulussa esittelykelpoisia.
  • Kuvien tuli olla erilaisia. (Näytin malliksi yhtä omaa kollaasiani Facebookista.)
  • Koulussa sai kuvata ruokalassa tai välitunnilla, mutta valvovalle opelle piti käydä ensin kertomassa, että kyseessä on saksan perfektitehtävä.




Kaikki oppilaat toivat kuvansa tänään tunnille. Se, että saimme kuvat samsungeista, nokialaisista, iphoneista ja muista laitteista iPadille olikin oma haasteensa, mutta kaikki siitä selviytyivät (kuka lähetti sähkpostilla itselleen, kuka latasi kuvat Faceen ja sieltä tallensivat iPadille, kuka käytti (tai ainakin yritti käyttää) bluetoothia, kuka iCloudia jne.). Opimme yhdessä.

Kun kuvat oli saanut tallennettua iPadin kameran rullalle:
  • Avaa Instaframe ja tee 3 - 4 kuvakollaasia.
  • Tallenna valmiit kollaasit kameran rullalle.
  • Avaa peda.net ja luo uusi kuvagalleria. Otsikko: Was habe ich gemacht?
  • Tuo kollaasit kuvagalleriaan ja anna kuvien otsikoksi se päivä, milloin kuvat on otettu.
  • Kirjoita kuvaukseen niin monta pefektilausetta kuin kollaasissasi on kuvia.
That's it! :)

Ainakin opelle jäi hirmu hyvä mieli ja vaikutti siltä, että myäs oppilaat pitivät tehtävästä. Jos vaikka perfekti olisi nyt hallussa? Ainakin lähestyimme aihetta hyvin oppilaan omaa elämää liittyvästä näkokulmasta.

Ei kommentteja: